Miltä sähköherkkyys tuntuu?
Sähköherkkien oireet vaihtelevat, mutta sähköherkkyyden kokemusta on verrattu matkapahoinvointiin tai olotilaan virusinfektion alkaessa. Sähköherkkyys voi myös tuntua kasvoilla ja päässä siltä kuin olisi ollut liian pitkään kuumassa auringossa. Näihin saattaa yhdistyä kokemus, että ei pysty ajattelemaan selkeästi eikä löydä sanoja.
Mitkä ovat sähköherkkyyden tavallisimpia oireita?
Yleisimpiä sähköherkkien kokemia oireita ovat stressi, unettomuus, väsymys, huono olo ja päänsärky. Muita yleisiä oireita ovat muun muassa kasvojen ja käsien punotus ja kuumotus, tinnitus, ihon pistely, aivosumu, lihassärky ja sydämen rytmihäiriöt. Myös huimausta ja keskittymiskyvyn vaikeutta voi ilmetä.
Sähköherkkä henkilö ei yleensä koe näitä oireita koko ajan vaan terveydentilassa on tyypillisesti vaihtelua. Ajoittain sähköherkällä voi olla täysin oireettomia aikoja – hän voi tuntea itsensä varsin terveeksi. Näin on varsinkin silloin, jos hän saa lomailla luonnonläheisessä ympäristössä, jossa ei ole paljon sähkösaastetta eikä ympäristön kemikaaleja.
Epäilen, että oireeni voisivat johtua sähköherkkyydestä. Miten voin varmistaa sen?
Monet sähköherkät osaavat epäilyksettä yhdistää oireensa sähkömagneettisiin kenttiin. Osalla oman sähköherkkyyden tunnistamiseen kuluu pidemmän aikaa. Käytännössä omasta sähköherkkyydestä voi päästä perille kokeilemalla altistuksen välttämistä.
Jos esimerkiksi on epäilyksiä siitä, että älypuhelin, kodin WiFi tai kodin lähellä oleva tukiasema aiheuttaa oireita, voi kokeilla välttää tämäntyyppisiä altistuslähteitä olemalla käyttämättä älypuhelinta, vaihtamalla kaapeloituun Internet-yhteyteen tai oleskelemalla muussa ympäristössä. Jos vointi tällaisen muutoksen jälkeen vähitellen helpottaa, kyse on todennäköisesti ollut sähköherkkyydestä. Riittävän pitkät altistus- ja välttämiskokeilut auttavat käytännössä joko vahvistamaan sähköherkkyyden tai sulkemaan sen pois.
Mitkä sähkömagneettisen altistuksen muodot voivat aiheuttaa sähköherkälle oireita?
Tavallisimpia oireiden aiheuttajia ovat kännykät, tietokoneiden näytöt, WiFi ja matkapuhelintukiasemat. Oireita voivat aiheuttaa myös monet muut sähkömagneettisen altistuksen lähteet, kuten voimalinjat, induktioliedet, hiustenkuivaajat, autojen sisätilojen sähkömagneettiset kentät, muuntajat, talojen sähkökeskukset ja muu alimpien kerrosten talotekniikka, sähköverkkotiedonsiirto, etäluettavat sähkömittarit, maadoittamattomat sähkölaitteet, himmentimet, Bluetooth-laitteet, tietokoneiden hakkurivirtalähteet, huonosti tehdyt sähkötyöt, radio- ja TV-mastot sekä tutkat.
Usein ulkopuoliset tietävät, että langattoman teknologian radiotaajuinen säteily aiheuttaa sähköherkille oireita. Harvat tietävät, että usein vähintään yhtä pahoja oireita aiheutuu matalataajuisista magneettikentistä, joita muodostavat muun muassa talojen sähkökeskukset ja sähköverkko.
Onko sähköherkkyyden toteamiseksi jotain testiä?
Sähköherkkyyden toteamiseksi ei ole toistaiseksi olemassa mitään yleisesti hyväksyttyä testiä, vaan diagnoosi perustuu potilaan omaan kertomukseen. On huomattava, että eräiden muidenkin sairauksien (esim. migreeni) diagnosointi perustuu useimmiten pelkästään potilaan omaan kertomukseen, eikä siinäkään nähdä ongelmaa.
Sähköherkkyyden tunnistamiseksi pyritään kuitenkin löytämään diagnostisia markkereita. Varsinkin ranskalainen professori Dominique Belpomme on pariisilaisklinikallaan kehittänyt diagnostisia keinoja erottaa sähköherkkyys (Belpomme 2015).
Mikä on sähköherkkyyden aiheuttaja?
Euroopan ympäristölääketieteen akatemian (EUROPAEM) sähköherkkyyttä koskevan hoitosuosituksen mukaan sähköherkkyyden syy on ympäristössä. Toisin sanoen sähköherkkyyden aiheuttaa sähkömagneettinen altistus, ympäristön sähkösaaste (Belyaev et al. 2016).
Yksilöiden alttiudella on kuitenkin merkittäviä eroja, ja vaikuttaa siltä, että perinnöllisyys vaikuttaa huomattavasti riskiin kärsiä sähköherkkyydestä. Yhdessä tutkimuksessa havaittiin, että tietyt geenivariantit yhdistyivät lähes 10 kertaa suurempaan riskiin kärsiä sähköherkkyydestä (De Luca et al. 2014).
Sähköherkkyyden voivat laukaista muut ympäristöaltisteet. Professori Ville Valtonen on katsonut kliinisen kokemuksensa perusteella, että sähköherkkyys laukeaa usein homeherkkyyden ja monikemikaaliherkkyyden jälkeen (Valtonen 2019).
Aina sähköherkkyyden puhkeaminen ei kuitenkaan noudata tällaista kehityskulkua. Osa ihmisistä on jo synnynnäisesti muita herkempiä.
Osoittavatko provokaatiotutkimukset, että sähköherkkyys ei johdu sähköstä?
Varsinkin skeptisesti asennoituneet ihmiset katsovat usein oikeudekseen kyseenalaistaa sen, että sähköherkkien oireet johtuisivat sähköstä. Perusteena kyseenalaistamiselle skeptikot vetoavat usein ns. provokaatiotutkimuksiin, joissa sähköherkät vapaaehtoiset koehenkilöt eivät ole aina kyenneet erottamaan sähkömagneettista altistusta lumealtisteesta.
Jos asiaan ei ole syvemmin perehtynyt, provokaatiotutkimusten tulokset voivat johtaa päätelmään, että sähköherkkyys ei johtuisi sähkömagneettisesta altistuksesta vaan ns. nosebovaikutuksesta. Provokaatiotutkimukset eivät kuitenkaan kestä lähempää tarkastelua, sillä lähes aina tutkimuksissa on ollut olennaisia metodologisia puutteita. Niitä on käsitelty myös sähköherkkyyttä käsittelevässä tieteellisessä kirjallisuudessa (esim. Genuis & Lipp 2012).
Provokaatiotutkimukset myös perustuvat siihen kyseenalaistamattomaan oletukseen, että sähköherkkien potilaiden oireet ilmaantuisivat heti tai hyvin pian altistuksen alkamisen jälkeen. Näin ei suinkaan ole, vaan monesti huono olo saattaa tulla vasta 15 minuuttia tai pari tuntia kestäneen altistuksen jälkeen. Myös sähkömagneettisesta altistuksesta toipumiseen voi kulua pitkän aikaa, jopa muutamia päiviä.
Viime vuonna tiedelehdessä julkaistun kansainvälisen konsensusnäkemyksen mukaan provokaatiotutkimukset eivät sovellu sähköherkkyyden etiologian (syyn) selvittämiseen (Belpomme et al. 2021).
Mikä auttaa sähköherkkyydessä?
Potilaiden kokemusten mukaan sähköherkkyydessä auttaa eniten altistuksen vähentäminen. Esimerkiksi suomalaisessa sähköherkkien potilaiden kyselytutkimuksessa 76 prosenttia koki, että sähkömagneettisen altistuksen vähentäminen oli helpottanut heidän kokemiaan oireita (Hagström 2013).
Käytännössä altistuksen vähentämisen keinoja voivat olla esimerkiksi:
- älypuhelimen käytön vähentäminen tai lopettaminen
- valokuidun käyttö WiFin ja mobiiliverkkojen sijaan
- muutto sellaiseen paikkaan, jossa matkapuhelintukiasemien säteily on vähäisempää
- asuntoon tulevan radiotaajuisen säteilyn vähentäminen esimerkiksi suojaverhojen avulla
- eräät muut tekniset ratkaisut, esimerkiksi tietokoneen näytön suojakaappi, 12 V valaistusjärjestelmä, lankapuhelin tai VoIP-puhelin, kaasuhella
Sähköherkkyydessä kärsitään usein unettomuudesta. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että nukkuminen saadaan kuntoon. Sähköherkkä tarvitsee unihygieniaa, jossa makuuhuoneessa otetaan huomioon se, ettei siellä ole liikaa radiotaajuista säteilyä eikä magneettivuon tiheys ole liian voimakas. Käytännössä näiden tasot saa selville mittaamalla ne asianmukaisella mittarilla, esim. Cornet EDT88.
Sähköherkän unta parantaa usein melatoniinin käyttö. Melatoniini myös tutkitusti vaikuttaa antioksidanttina, joka vähentää niin radiotaajuisen säteilyn kuin matalataajuisten sähkömagneettisten kenttien haitallisia biologisia vaikutuksia kehoon. Melatoniin rinnalla unen parantamiseksi saatetaan tarvita myös muuta unilääkettä.
Sähköherkät kokevat usein, että ulkoilu luonnossa auttaa. Suositeltavaa on esimerkiksi kävely metsässä tai luonnonvesissä uiminen.
Merkitseekö sähköherkkyys sitä, että ei voi käyttää mitään sähkölaitteita?
Sähköherkkyydessä on erilaisia asteita. Lievimmillään sähköherkkyys voi ilmetä siten, että korvaa alkaa kuumottaa pitkän kännykkäpuhelun jälkeen. Vaikeasta sähköherkkyydestä kärsivät ovat joutuneet muuttamaan keskelle metsää kauas teknologisesta yhteiskunnasta.
Useimpien sähköherkkyys sijoittuu näiden ääripäiden väliin. Silti sähköherkät kokevat yleensä voivansa parhaiten ympäristössä, joka on mahdollisimman luonnonmukainen ja jossa sähkölaitteita ei ole paljon.
Mitä muita ongelmia sähköherkkyydestä voi aiheutua?
Lääkärien vastaanotoilla sähköherkät potilaat joutuvat valitettavan usein epäilyn kohteiksi. Enin osa vastaanottoajasta saattaa kulua sen todistelemiseen, että oireet johtuvat sähkömagneettisesta altistuksesta eivätkä ole kuviteltuja. Tilanne on kestämätön, sillä oikeus saada asianmukaista hoitoa kuuluu perustavanlaatuisiin oikeuksiin. Tähän tulisi saada muutos, ja asiantilan korjaamiseksi lääkärien olisi aiheellista tutustua sähköherkkyyden kansainvälisiin hoitosuosituksiin (Belyaev et al. 2016).
Monet sähköherkät ovat syrjäytyneet työelämästä ja monilla on vaikeuksia löytää terveydelleen sopivaa asuntoa. Ongelmat johtuvat siitä, että monissakaan työpaikoissa ei oteta huomioon sähköherkän erityistarpeita.
Myöskään asuntorakentamisessa tai teknologian käytössä ei oteta huomioon sitä, että sähköherkät tarvitsisivat tavallisia ihmisiä tiukempia sähkömagneettisen säteilyn ja sähkömagneettisten kenttien turvarajoja. Näin katsoo myös saksalainen rakennusbiologian ja kestävän kehityksen instituutti, Institut für Baubiologie + Nachhaltigkeit.
Jos päättäjillä olisi hyvää tahtoa, sähköherkkien palvelutarpeet otettaisiin huomioon ja asuntotuotannossa kaavoitettaisiin ja rakennettaisiin ainakin pieni määrä asuntoja, jotka sopisivat myös sähköherkille.
Käytännössä sähköherkille rakentaminen merkitsisi esimerkiksi sitä, että tukiasemia ei asennettaisi asuntojen läheisyyteen. Asunnoissa tulisi myös olla valmiina valokuituyhteydet ja asuntojen sähkönkulutus mitattaisiin analogisin mittarein.
Läheiseni on sähköherkkä – mikä olisi hyvä tapa suhtautua häneen?
Tärkeintä on hyväksyvä ja empaattinen suhtautuminen varsinkin sellaisina aikoina, jolloin läheisesi voi huonosti. Varsinkaan ei pidä vähätellä hänen kokemiaan oireita, sillä se on loukkaavaa. Emme myöskään suosittele kyseenalaistamaan sähköä oireiden aiheuttajana.
Voit kysyä läheiseltäsi, miten hän konkreettisesti toivoisi sinun ottavan hänen sähköherkkyytensä huomioon. Monesti sähköherkkää esimerkiksi auttaisi, jos vähentäisit älypuhelimen ja muiden langattomien laitteiden käyttöä hänen läheisyydessään. Hänen voinnilleen valokuituyhteyden käyttö on langattoman yhteyden käyttöä huomattavasti parempi valinta.
Lähteitä
Belpomme D, Campagnac C, Irigaray P. Reliable disease biomarkers characterizing and identifying electrohypersensitivity and multiple chemical sensitivity as two etiopathogenic aspects of a unique pathological disorder. Rev Environ Health. 2015;30(4):251-71.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/26613326/
Belpomme D, Carlo GL, Irigaray P, et al. The Critical Importance of Molecular Biomarkers and Imaging in the Study of Electrohypersensitivity. A Scientific Consensus International Report. Int J Mol Sci. 2021 Jul 7;22(14):7321.
Belyaev I, et al. EUROPAEM EMF Guideline 2016 for the prevention, diagnosis and treatment of EMF-related health problems and illnesses. Rev Environ Health. 2016 Sep 1;31(3):363-97.
https://www.degruyter.com/view/j/reveh.2016.31.issue-3/reveh-2016-0011/reveh-2016-0011.xml
De Luca C, Thai JC, Raskovic D, et al. Metabolic and genetic screening of electromagnetic hypersensitive subjects as a feasible tool for diagnostics and intervention. Mediators Inflamm. 2014;2014:924184.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4000647/
Dieudonné M. Electromagnetic hypersensitivity: a critical review of explanatory hypotheses. Environ Health. 2020 May 6;19(1):48.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/32375774/
Genuis SJ, Lipp CT. Electromagnetic hypersensitivity: fact or fiction? Sci Total Environ. 2012 Jan 1;414:103-12.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/22153604/
Hagström M, Auranen J, Ekman R. Electromagnetic hypersensitive Finns: Symptoms, perceived sources and treatments, a questionnaire study. Pathophysiology. 2013 Apr;20(2):117-22.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/23557856/
Hedendahl L, Carlberg M, Hardell L. Electromagnetic hypersensitivity–an increasing challenge to the medical profession. Rev Environ Health. 2015;30(4):209-15.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/26372109/
Institut für Baubiologie + Nachhaltigkeit IBN
https://baubiologie.de/
Johansson O. Electrohypersensitivity: a functional impairment due to an inaccessible environment. Rev Environ Health. 2015;30(4):311-21.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/26613327/
Kato Y, Johansson O. Reported functional impairments of electrohypersensitive Japanese: A questionnaire survey. Pathophysiology. 2012 Apr;19(2):95-100.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/22458999/
Miller AB, Sears ME, Morgan LL, et al. Risks to Health and Well-Being From Radio-Frequency Radiation Emitted by Cell Phones and Other Wireless Devices. Front Public Health. 2019 Aug 13;7:223.
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/31457001/