Teksti: ”Erkki”
Kaikki muuttui toukokuussa 2018
Toukokuun 15. päivä keväällä 2018 oli siihenastisen elämäni synkin päivä. Tajusin tulleeni niin pahasti sähköherkäksi, että minun olisi luovuttava langattomasta teknologiasta kokonaan.
Seuraavana päivänä tilanne tuntui vielä pahemmalta. Huomasin, ettei langattomasta teknologiasta luopuminen riittänytkään, vaan oireita tuli myös muista sähkölaitteista. Tietokonetta käynnistäessä tuntui kuin se olisi räjähtänyt kasvoilleni, vaikka kaikki yhteydet olivat langallisia.
Seuraavat viikot olivat todella vaikeita. Voin monella tavalla huonosti ja mietin useamman kerran, oliko näin rajoitettu elämä edes elämisen arvoista.
Aloin kuitenkin etsiä tietoa. Otin yhteyttä Sähköherkät ry:n neuvontaan, ja puolisoni etsi sähköherkkyyttä käsittelevää kirjallisuutta. Hankin myös suojavaatteita ja mittarin, joiden avulla yritin löytää itselleni sopivampia olosuhteita.
Ehkä tästä vielä noustaan?
Elämä piti järjestää uudelleen
Toukokuun lopulla minun oli määrä lähteä pitkälle junamatkalle Moskovaan avustamaan vammaista henkilöä. Epäröin, mutta en halunnut perua matkaa. Olin hankkinut suojakankaan, johon voisin tarvittaessa kääriytyä junassa ja hotellissa.
Matka osoittautui yllättävän onnistuneeksi. Junassa ja hotellissa pärjäsin odotettua paremmin, ja vietin paljon aikaa kaupungin valtavissa puistoissa. Oli mukava huomata, että pystyin edelleen matkustamaan ja kokemaan uusia asioita, vaikka elämä oli muuttunut perusteellisesti.
Kotiin palattuani arki oli silti vaikeaa. Tietokoneella työskentely aiheutti oireita, kauppareissut saattoivat johtaa voimakkaaseen väsymykseen ja autoilukin kävi hankalaksi. Vaikka vietin paljon aikaa ulkona ja katkaisin kesäksi sähköt pienestä mökistäni, nukkuminen oli huonoa. Öisin rintaan palasi tuttu puristava tunne, johon liittyi rytmihäiriöitä.
Otin uudelleen yhteyttä Sähköherkät ry:n neuvontaan. Sain neuvoja siitä, miten voisin vähentää altistumistani ja järjestää elämääni uudelleen.
Yksi neuvoista oli kokeilla nukkumista ulkona.
Ripustin riippumaton pihalle omenapuiden katveeseen, tarpin alle. Seuraavana aamuna heräsin ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen hyvin nukutun yön jälkeen ja hyvävointisena.
Se tuntui käännekohdalta.
Pienin askelin kohti parempaa
Loppukesää kohti vointini alkoi vähitellen kohentua. Vietin iltoja riippumatossa lukien öljylampun valossa. Sähkövalo tuntui edelleen liialta, jopa tavallinen hehkulamppu. Samalla löysin uudelleen vanhan harrastukseni: lukemisen. Oli mukava huomata, että vaikeasta tilanteesta saattoi löytyä myös uusia puolia.
Sain vertaistuen kautta neuvoja myös muihin mahdollisiin keinoihin helpottaa oloani. Syksyllä poistatin hampaistani 18 amalgaamipaikkaa. Toimenpide sujui hyvin, ja sen jälkeen minusta tuntui, että oireeni helpottivat huomattavasti.
Talven tullessa en ollut vielä kunnossa, mutta vointini oli paljon parempi kuin kesällä. Uskalsin muuttaa takaisin sisätiloihin ja aloin ottaa vastaan asiakkaita. Pystyin työskentelemään tietokoneella jo pari tuntia päivässä, kunhan jaoin työn lyhyempiin jaksoihin.
Seuraavan vuoden aikana hyvät päivät alkoivat vähitellen voittaa huonot. Matkustimme junalla ja lentäenkin, ja yllättäen voin matkoilla usein paremmin kuin kotona.
Joulukuussa 2019 lähdin kahden viikon työmatkalle Lappiin. Käytin matkapuhelinta varovaisesti, mutta kotiin palattuani sen käyttö alkoi lisääntyä. Kevään mittaan oireeni pahenivat jälleen. Yhdistin muutoksen puhelimen lisääntyneeseen käyttöön ja päätin vähentää sitä voimakkaasti.
Kun jätin puhelimen käytännössä vain tekstiviestien lähettämiseen, vointini alkoi jälleen kohentua.
Langaton teknologia ei todellakaan ole minun juttuni!
Elämä tuntuu jälleen elämisen arvoiselta
Nykyään voin varsin hyvin. Pystyn työskentelemään tietokoneella jopa kahdeksan tunnin työpäiviä, kunhan pidän välillä täysin sähköttömiä taukoja. Useita raskaita työpäiviä peräkkäin ei silti kannata suunnitella.
Pystyn liikkumaan kaupungilla ja voisin matkustellakin. Kaikki ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Esimerkiksi avantouintisaunassa muiden saunojien älykellot aiheuttavat minulle edelleen oireita.
Koen silti eläväni jälleen normaalia elämää, vaikka normaalin määrittelenkin ehkä omalla tavallani. Liikun muiden ihmisten parissa kaupungilla, osallistun sukujuhliin, käyn teatterissa ja elokuvissa. Lyhyet altistukset eivät kokonaistilanteeseeni vaikuta, koska kotona arki on varsin vähäsähköistä. Pieneen varovaisuuteen on toki aina aihetta.
Täydellistä oireettomuutta tuskin on odotettavissa, mutta elämä tuntuu jälleen helpolta ja elämisen arvoiselta.
Oikea tieto ja vertaistuki voivat auttaa eteenpäin
Sairastumiseni alkuvaiheessa uskoa tulevaisuuteen antoi erityisesti Sähköherkät ry:n puhelinneuvonta. Sen kautta löysin hyödyllistä tietoa ja sain opastusta uuden elämäntilanteen ensimmäisiin askeliin.
Löysin myös Facebookin vertaistukiryhmän, mutta siellä jaettu tieto oli toisinaan ristiriitaista ja sekavaa. Vaikeassa elämäntilanteessa oli hämmentävää yrittää erottaa toisistaan luotettava tieto ja epävarmat väitteet.
Kokemukseni sai minut ymmärtämään, kuinka tärkeää on, että sähköherkkyyttä kokevilla ihmisillä on mahdollisuus saada asiallista tietoa, henkilökohtaista neuvontaa ja vertaistukea juuri silloin, kun he niitä eniten tarvitsevat.
Toivon, että Sähköherkät ry pystyy jatkossakin tarjoamaan tällaista apua. Sähköherkkyyden kanssa ei pitäisi joutua jäämään yksin.
Oma kokemukseni on osoittanut, että vaikeastakin tilanteesta voi päästä kohti parempaa arkea. Toivo, vertaistuki ja mahdollisuus löytää oma tapa elää voivat merkitä todella paljon.
